Avominnen päihdeohjaaja Pasi Tuomailan ja hänen poikansa Jamin haastattelu IS Plussassa – isän tie vei Jaminkin

Name: OULU: Päihderiippuvuus ja läheiset
Start: 2018-09-18T17:00:00+03:00
End: 2018-09-18T19:30:00+03:00
Location: Oulu

17 helmi, 2018 | Uutiset, Yleinen

Pasi Tuomailan ja hänen poikansa Jamin yhteishaastattelu huumehelvetistä ja siitä miltä läheisenä tuntuu, kun

huumeet vievät oman vanhemman tai oman lapsen.

Lue juttu Ilta-Sanomien sivuilla osoitteessa https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005557906.html

KUVA: TERHI YLIMÄINEN

Seuraa meitä somessa

Avominne klinikat jakoi käyttäjän Pasi Tuomaila julkaisun.

2 päivää sitten

Pasi

KUOLEMANPORTILTA TAKAISIN ELÄMÄÄN

30.9.2012 päihderiippuvuus oli edennyt aikoja sitten loppuvaiheeseen ja viimeinen syöksy kohti kuolemaa oli alkanut. Huumeet ja siihen liittyvä elämäntapa oli vienyt voimat täysin. Tuossakin tilassa ainoa ajatus oli mistä saisin annokseni. Mikään ei pysynyt sisällä, ei vesi, ei ruoka mutta keho huusi annosta huumetta. Korkean kuumeen uuvuttamana ja väsyttämänä en kyennyt lähtemään hakemaan annostani. Myöhemmin myös kiitollisena siitä ettei sitä kukaan minulle tuonutkaan.
Sairauden tarkoitus on lopulta tappaa ihminen, ennenaikainen kuolema on aina päihderiippuvaisella edessä. Minun kohdalla tuo vaihe oli käsillä. Olinhan jo tuhonnut oman ja läheisteni elämän aikoja sitten. Hyvän aikaa ennen sitä olin jo addiktoitunut päihteisiin jota en itse huomannut, niin ei tee yksikään päihderiippuuvuuteen sairastunut! Sairaus eteni sairauden ehdoilla, ei minun, vaikka niin vannoin ja uskottelin muille ihmisille sekä itselleni. Olin mestari valehtelemaan itselleni sekä uskottelemaan että tää kaikki on minun käsissäni.
Sairauteni eteni siihen pisteeseen että piikittämisestä oli tullut addiktioni. Viimeisinä aikoina kaikki neulan läpi tuleva nestemäinen sujahti suoneen. Päihde yksinään ei enää riittänyt vaan piikittäminen ja sen tuoma kipu oli minun juttu. Kipu sen takia, että tulehtuneet pistokohdat joita käsivarret olivat täynnä, olivat aina vaan uudestaan ja uudestaan kohteena. Tuntui että yhtään tervettä kohtaa ei kehossani ollut mihin en olisi pistänyt. Annos oli saatava hintaan mihin hyvänsä. Kipu oli aika ajoin niin kovaa että kyynel valui silmäkulmasta ja huuli lähes verellä kun purin ja yritin peittää kipua. Helpotusta ei tuonut yhtään tylsät ja vanhat neulatkaan, päinvastoin. Välinpitämättömyys itseäni ja omaa terveyttäni kohtaan oli jo vuosia sitten jäänyt. Ainoa asia mikä merkitsi minulle oli se että annos oli saatava aina hintaan mihin hyvänsä.
Itsetuhoisempaa oli koko ajan elämäni. Osoituksena siitä, että toisten käytettyjä huumeidenkäyttövälineitä keräsin neulankeräyslaatikoista yleisistä vessoista, puistoista ja mistä milloinkin. Tästä huolimatta omasta mielestäni elämässäni kaikki oli ihan hyvin. Näin päihderiippuvuus sairautena estää ihmisen näkemästä sairauden etenemistä ja seurauksia sekä oma tilaansa. Tämäkin todistaa kohdallani sen että elin psykoosinomaisessa tilassa jossa en kyennyt näkemään omaa loppusyöksyä kohti kuolemaa. Tämäkin kuuluu vahvasti päihderiippuvuuteen sekä sairauden etenemiseen.
7.10.2012 oli aika nostaa kädet pystyyn, soittaa ambulanssi itselle. Siitä alkoi taistelu elämästä ja kuolemasta. Saamani diagnoosin jälkeen joka oli stafylokokki, iski pelko, kuolemanpelko! Kaikesta huolimatta huumeet pyöritti ajatusta ja mieliteot aika ajoin sietämättömiä.
Viha, syyllisyys, pelko, epätoivo, yksinäisyys oli tunteista läsnä koko ajan. Eletty elämä, vastuuttomuus, itsensä vastainen moraaliton elämä jota elin yli 20 vuotta oli tullut pääätökseen. Elämän jatkuminen ei ollut enää omissa käsissä, sen tiedostaminen ja myöntäminen ei tuonut helpotusta yhtään, päinvastoin!
Raskainta oli terveydentilan jatkuva heitteleminen sekä hetken toivo joka yleensä muuttui nopeasti taas epätoivoon.
9.11.2012 uusi käänne, kiireellisesti sydänleikkaukseen. Osastolle siirto ja leikkausta odottamaan. Oli perjantai. Päällimmäisin tunne oli pelko, kuolemanpelko. Illalla pakosuunnitelma onneksi tyssäsi enkä siis karannut sairaalasta. Sairaus kehoitti, vielä se yksi annos. Onnekseni siihen ei voimat riittäneet. Kuolemansairaanakin päihderiippuvainen miettii vain yhtä asiaa, päihteitä, vielä ne kuuluisat yhdet, viimeiset. Minun kohdalla ne olisivat olleetkin ne viimeiset.
11.11.2012 Isänpäivä, olinhan itsekin kolmelle lapselle. Lapsiani rakastin, tosin outo tapa näyttää rakkautta omille lapsilleen on valita ennemmin päihde kuin lasten rinnalla oleminen kun he eniten sitä olisivat tarvinneet. Päihteet menee aina ihan kaiken edelle. En ole ollut siinäkään asiassa poikkeus tai millään tavoin parempi ihminen, päinvastoin. Muut osastolla juhli isiään, söivät täytekakkua. Minua valmisteltiin elämäni pelottavimpaan koettelemukseen ja toimenpiteeseen, sydänleikkaukseen! En voinut aika ajoin pidätellä kyyneleitä jotka tulivat pelosta, surusta ja ajatuksesta että elämäni loppuu. En voinut uskoa todeksi että 42 vuotiaana kaiken menettäneenä olin tilanteessa jossa taistelin hengestäni.

13.11.2012 Aamuyö, klo 5.05. Teho-osastolla hoitajan ääni kantautuu korviini erittäin kovien kipujen keskellä hämmentyneenä sekä tietämättömänä missä tai mitä tapahtunut. Hetken päästä alkoi todellisuus valjeta ja muisti palailla. Johtoa, piuhaa ja kaikenlaisia laitteita joihin olin kiinnitetty toi hämmennyksen, pelon ja toisaalta helpotuksen, olin hengissä!
Hiljalleen alkoi itseni kuntouttaminen, mm. kävelyn opettelua hiljalleen. Kipujen keskellä aika ajoin tunsin aitoa kiitollisuutta ja toivoakin.
Tämä kokemus on ollut elämäni opettavin ja pelottavin kokemus. Toisaalta ilman tätä kokemusta en olisi varmasti koskaan raitistunut. Se että minun piti mennä näin pitkälle ei tarkoita sitä että on itsestäänselvyys huumemaailmasta pois pääsemiseen, ei todellakaan. Olen ollut todella onnekas.
Tuo kellonaika 5.05 on sama kuin syntymätodistuksessani, uusi elämä, uusi mahdollisuus. Sen olen käyttänyt, totisesti. Uskon että huumeet voi todellakin riistää minun henkeni. Sen olen kokenut.
Kun tuo päivämäärä 30.9 lähestyy joka vuosi se herättää valtavan paljon tunteita. Tuolloin kaiken menettäneenä ja ennen sitä haaveilin kadulla eläessäni kumpa jonain päivänä minulla olisi koti, harrastus, koulutus /työpaikka, ystäviä, puoliso, ns. normaali elämä. Mitä se sitten olisikaan? Suurin ja pelottavin asia oli luopua rakkaasta, päihteistä. Vaikka tuo rakas olikin viedä hengen niin siitä luopuminen on raastavaa, pelottavaa ja ahdistusta aiheuttavaa. Hyvin ristiriitaista.
Kuusi vuotta myöhemmin, tänä päivänä minulla on tuo kaikki ja paljon enemmänkin vielä. Kiitollisuus ja tämän mahdollisuuden olen käyttänyt kuten itselleni olin luvannut. Olen saanut läheisimmät ihmiset elämääni sekä suhteet heihin kuntoon. Tähänkin päivään herätessäni tein päätöksen tapahtuupa tänään mitä tahansa niin päihteitä en suostu eikä minun tarvitse ottaa. Päihteet missään muodossa ei kuulu elämääni, ei päihdyttävät tai mielialaan vaikuttavat lääkkeet, ei alkoholi, ei huumeet. Saan siis nauttia täysin raittiista elämästä.
Menneisyyttä en saa muutettua tai sieltä mitään tehtyä tekemättömäksi. On suunnattava katse eteenpäin. Se häpeän määrä jota koin kadulla eläessäni sekä se yksinäisyys jota koin sekä kaiken pahan, myös henkisen ja fyysisen väkivallan toimivat tänä päivänä muistuttajana siitä mitä elämää en missään nimessä halua enää elää.
Tänään ei huumeet päätä vaan minä päätän ja teen valinnat. Ennen ei ollut näin.
Yksin en olisi selvinnyt. Kiitos kaikille jotka olette olleet tukena ja uskoneet minuun. Olen saanut pian olla 6 vuotta raittiina päivän kerrallaan!
Tämän kaiken kokemani, miten sairauteni eteni, mihin se johti sekä toipumistarinani haluan jakaa ilman minkäänlaista häpeää. Sairastumiselleni en voi mitään. Nyt olen vastuussa omasta toipumisestani ja ymmärrän sekä uskon että raittius on elämässäni asia numero yksi! Ilman raittiutta minulla ei ole mitään.

Pasi Tuomaila
Raitis narkomaani
Vastaava ohjaaja
Avominne päihdeklinikka, Lahti

Katso Facebookissa

Avominne klinikat jakoi käyttäjän Virpi Karhu julkaisun.

2 päivää sitten

Virpi

Jari Myllyniemi, valmistautuu luennoimaan päihderiippuvuuden hyvästä hoidosta. Jari on Avominne klinikoiden vastaava lääkäri. Kokkolaan oli saapunut tuvan täydeltä ammattilaisia kuuntelemaan luentoa.

Katso Facebookissa

Katso Facebookissa

Seuraavat luennot

ti 18

RIIHIMÄKI: Päihderiippuvuus sairautena ja sen vaikutukset läheisiin

syyskuu 18 klo17:00 - 19:30

Riihimäki

Järjestäjä: Tuula Kiiskinen

050 574 6486

ti 18

KOKKOLA: Päihderiippuvuus sairautena ja läheiset

syyskuu 18 klo17:00 - 19:00

Järjestäjät: ja Virpi Karhu

040 578 9353

ti 18

OULU: Päihderiippuvuus ja läheiset

syyskuu 18 klo17:00 - 19:30

Oulu

Järjestäjä: Tiina Suvala-Lappalainen

045 3100 121