Näitä kahta ulkoaohjautuvuutta avaavaa työelämäblogia on luettu yhteensä n. 25 tuhatta kertaa:

Ryhmädynamiikasta työelämässä -työpaikka vai näytelmäkerho?

Oman ja kollektiivisen totuuden ristiriita elämässä ja työyhteisössä

Avominne klinikat on kehittänyt täysin uudenlaisia työhyvinvointiin ja työssä- sekä elämässä jaksamiseen liittyviä koulutuksia yhdessä Natalil Lintalan Omatarina.com -valmennuksen kanssa.

Lue blogi läheisriippuvuudesta ja ulkoaohjautuvuudesta:

Onko termi ja määritelmä läheisriippuvuus paras kuvaamaan niitä ilmiöitä, toimintahäiriöitä tai niitä käyttäytymismalleja, josta jotkut puhuvat jopa sairautena?

Itse kyllä hyväksyn jo tutuksi tulleen käännöstermin läheisriippuvuus (codependency), vaikka se ei kuvaa lähellekään kaikkea mitä sen termin sisään liittyy. Voisi tosin kysyä, että kuvaako sairauksien diagnooseissa, ilmiöiden ja käyttäytymismallien kuvauksissa termi tai nimi yleensä sen enempää kuin termi läheisriippuvuus? Itselle läheisriippuvaisen käyttäytymistä kuvaa parhaiten termi ”ulkoaohjautuvuus”.

ULKOAOHJAUTUVUUS -ELÄMINEN IHMISEN TAI ILMIÖN KAUTTA OMAA ELÄMÄÄ

Ja nyt kysymykseen mitä läheisriippuvuus on? Kuvaisin sitä, että läheisriippuvainen ihminen elää omaa elämäänsä jonkun ulkopuolisen ihmisen tai ilmiön kautta. Ihmisen oma identiteetti on tästä syystä rakentumaton tai kadotettu ja sen takia läheisriippuvainen on aina sen ihmisen tai ilmiön armoilla, minkä tai jonka kautta hän elää. Kun ihminen tai ilmiö muuttuu, läheisriippuvaisen kuva itsestä ja omasta identiteetistään muuttuu.

Lapsuudessa läheisriippuvaiseksi ajaudutaan usein, jos perheessä on jokin toimintahäiriö. Toimintahäiriö perheessä voi johtua esimerkiksi vanhemman päihde- tai läheisriippuvuudesta, ahdasmielisestä uskonnosta, perheessä olevasta mielenterveysongelmasta ja oikeastaan kaikista sellaisista ilmiöistä tai käyttäytymismalleista, jotka aiheuttavat lapselle ristiriitoja.

Ristiriitaisten tunteiden, asioiden ja tapahtumien täyttämässä toimintahäiriöisessä perheessä opetetaan lapselle, että ulkopuolisille ei puhuta mitään perheen ongelmista. Vanhempi tai vanhemmat saattavat väillä sallia ja tukeakin asioita, jotka seuraavassa hetkessä kielletään ja niistä seuraa rangaistus. Lapsi oppii valehtelemaan, koska hän huomaa, että totuuden sanomisesta ja puhumisesta rangaistaan. Kulissit suojaavat haitallista tunneilmapiiriä, Virtahepoa olohuoneessa. Toimintahäiriöisessä perheessä on kolme kirjoittamatonta sääntöä:

1.      Älä puhu (ainakaan totta)

2.      Älä luota (jatkuvat ristiriidat hajottavat mieltä)

3.      Älä tunne (lapsella ei ole ketään, jolle näyttää todelliset tunteet. Pakahduttavat tunteet pitää koteloida)

Ihmisen on pakko ottaa huomioon oma lapsi tai oma kumppani, mutta selitystä hänellä ei tiedon puutteen vuoksi ole siihen miksi oma läheinen on muuttunut persoonallisuudeltaan. On inhimillistä, että ollaan hämillään ja huolestuneita rakkaasta ihmisestä, eikä ymmärretä, kuinka salakavalasti alamme hukkamaan omaa itseämme, oman identiteetin kautta elämistä ilmiön ja toisen ihmisen päihdesairauden kautta elämiseen. Päihderiippuvuus on etenevä aivosairaus ja edetessä myös läheisriippuvuus syvenee alun voimantuntoisesta auttamisesta lopun uupuneeseen toivottomuuteen ja masennukseen. Tämä kaikki on inhimillistä.

Vaikka aiemmin kirjoitin, että läheisriippuvaiseksi voidaan tulla (kadottaa oma identiteetti) minkä ikäisenä hyvänsä, ihmisen elämässä on kuitenkin yksi erittäin tärkeä ajanjakso, jolloin läheisriippuvuutta vastaan ”rokottautumiselle” olisi mitä parhaimmat edellytykset. Tuo ajanjakso on murrosikä.

LÄHEISRIIPPUVUUS, MURROSIKÄ JA OMAN AIKUISIDENTITEETIN KUORIUTUMATTOMUUS

Murrosikä on ihmisen oman identiteetin rakentumisen kannalta tärkeintä aikaa. Olen oppinut läheishoidoistamme toipuneiden ihmisten kautta, että murrosikä ei katso ns. ikää, kun kyse on oman identiteetin rakentumisesta eikä pelkästään teini-iän sukuhormonien vaikutuksista kehoon, mieleen ja tunteisiin. Murrosikää aivan kuin ihmistäkin olisi hyvä lähesty holistisuuden, kokonaisvaltaisen ihmiskäsityksen kautta.

Kun teini-iässä sukuhormonitoiminta herää ja alkaa muokkaamaan pojista miehiä ja tytöistä naisia, aivoissakin tapahtuu suuria muutoksia. Voisi sanoa, että murrosiässä olevan teinin kehityksessä olevissa aivoissa synapsit etsivät välillä toisiaan eikä informaatio oikein vielä kulje uusien hermosoluverkostojen välillä. Voisi myös kuvailla, että murrosiässä ihmisen identiteetti alkaa tavallaan ”kuoriutua” pikkuhiljaa ja ihminen kasvaa turvaa ja huolenpitoa tarvitsevasta lapsesta itsenäiseksi omaksi aikuiseksi itseksi. Näin siis silloin, kun lapsen ja nuoren elämä on perusturvallinen.

On äärimmäisen tärkeää, että murrosiässä eli lapsesta nuoreksi aikuiseksi kasvamisen aikana, nuoren elämässä olisi läsnä edes yksi aikuinen ihminen, joka olisi tukena ja turvana ja antaisi nuoren kokea olevansa hyväksytty ja rakastettu juuri sellaisena kuin on. Olla tukena identiteetin kuoriutumisessa. Lapsi tarvitsee rakkautta, kasvatusta, läsnäoloa ja huolenpitoa. Murrosiässä tarvitaan myös rakkautta, läsnäoloa ja huolenpitoa, mutta myös tukea itsenäistymiseen, antamaan ja ottamaan vapautta ja sen tuomaa vastuuta elämästä, joskus kompurointienkin kautta.

SELVIYTYMISMALLIT JA LUONTEENPIIRTEET -LÄHEISRIIPPUVUUDEN OIREET

Kun perheessä tai asuinympäristössä on toimintahäiriö ja lapsella ei ole perusturvaa ja läsnä olevaa aikuista elämässä, lapsen on itse kehitettävä selviytymismallit pystyäkseen selviytymään siinä tunneilmapiirissä missä ei voi puhua, luottaa eikä tuntea. Nämä olosuhteiden pakosta otetut selviytymismallit ovat lapsen keinoilla omaksuttuja käyttäytymismalleja, jotka kasvavat pikkuhiljaa lapsen luonteenpiirteiksi.

Nämä omaksutut luonteenpiirteet ovat harvoin lapsen omaan persoonallisuuteen liittyviä luonteenpiirteitä. Sitä vastoin näiden selviytymismallien tuottamat luonteenpiirteet ovat yleisesti tunnistettavissa läheisriippuvuuden ja läheisriippuvaisen käyttäytymis- ja tunne-elämän oireistoksi. Näitä oireita ihminen kantaa koko elämänsä ajan, ellei sitten jokin, yleensä hermoromahdus pysäytä ja ohjaa ihmistä esim. läheishoidon kautta toipumaan ja eheytymään omaksi itseksi.

Läheisriippuvuuden roolimalleja on jaoteltu neljään erilaista käyttäytymistä tuottavaan, havainnollistavaan jakoon. Läheisriippuvainen voi heijastaa näitä yhtä tai useampia. Läheisriippuvuuden roolimallit ovat: Vastuuntuntoinen lapsi, Sopeutuva lapsi, Sovitteleva lapsi ja Purkautuva lapsi.

Vastuuntuntoinen lapsi 

Hän on usein sisarusparven vanhin lapsi. Lapsuudessa läheisriippuvuuteen sairastunut näyttää usein näennäisen itsenäiseltä lapselta, he saattavat olla sisarusparven ”isejä” ja ”äitejä” ja ottavan vastuuta omien pienempien sisarusten hoitamisesta jo 6:n, 8:n tai 10 vuoden ikäisenä, kasvaen ylivastuullisuuteen ja uuvuttaen tällä luonteenpiirteellä lopulta itsensä suorittaessaan arkielämää ja työelämää, osaamatta relata missään vaiheessa.

Vastuuntuntoiset lapset ovat ns. joka paikan höyliä, kaikkien töiden, harrasteiden ja arki-askareiden itselleen hamuajia ja jotkut alitajuisesti niiden suorittamisessa omassa mielessä muita vastaan kilpailijoita. Lopulta hän uupuu itse ottamansa taakan ja suoritteiden alle.

Sopeutuva lapsi

Kiltteyteen sairastuneen muiden miellyttäjän roolin ja luonteenpiirteet selviytymismallikseen ottanut sopeutuva lapsi tulee hyväksikäytetyksi sosiaalisessa ja muussakin elämässä. Yleensä hän on rakentanut lapsena ruusunpunaisen kuplan itsensä ympärille, ettei häntä haavoitettaisi ja satutettaisi. Hän sopeutuu ns. hyvin tapetin väriin, pyrkii olemaan mahdollisimman kiltti ettei vaikkapa äiti tai isä suuttuisi. Kun sitten muut perheessä tappelevat ja huutavat, sopeutuva lapsi hyräilee kuplassaan kaunista kappaletta ja piirtävät samalla ruusunkukkien terälehtiä ruutuvihkoon.

Sopeutuva lapsi ei omaa omia rajoja eikä hän osaa sen takia sanoa ”ei!” vaan suostuu kaikkeen, myös itsensä vastaisiin tekoihin, sillä hän haluaa miellyttää ja pakonomaisesti ajatella, että kun minä olen kiltti niin toinenkin on minulle kiltti. Hän saa usein puolisokseen hullut, päihderiippuvaiset ja narsistit sillä vakka kantensa valitsee ja kiltti miellyttäjä vetää magneetin lailla puoleensa hurmaavia ja ”hyvää tahtovia auttajia”, jotka todellisuudessa ovat itse avuntarvitsijoita tai sitten esimerkiksi persoonallisuushäiriöisiä hyväksikäyttäjiä.

Sovitteleva lapsi

Sovitteleva lapsi on usein sisarusparven keskimmäisiä lapsia. Hänessä on jo varhain hyvää hoitaja- ja terapeuttiainesta. Hän tarkkailee perheen tunneilmapiiriä ja pyrkii reagoimaan ennakoivasti esim. konfliktitilanteisiin. Toisin sanoen sovitteleva lapsi omaa jo pienestä pitäen ryhmädynamiikan osaamista ja asiantuntijuutta tuntosarvet koholla. Hän saattaa ottaa esimerkiksi tilanteen niin vaatiessa pellejallen, hauskuuttajan roolin, jotta saisi hersyvällä huumorilla ja tilannekomiikalla perheen kireän tunneilmapiirin laukeamaan.

Jos perheessä syntyy konflikti niin hän on se, joka menee riitoja purkamaan ja niihin väliin. Koska hän omaa niin hyvän tilanne-, ihmisen- ja tunnelukutaidon, hän hakeutuu usein sote- tai jollekin muulle ihmisten auttamisalalle. Hän tietää lähes aina ”kuka sinä olet”, mutta ei osaa vastata kysymykseen kuka itse olet? Hän on hyvä hoitamaan ja antamaan ohjeita muille, mutta ei osaa käyttää samoja omia ohjeita itsestä huolen pitämiseen.

Purkautuva lapsi

Purkautuva lapsi purkautuu usein aggressioilla niin lapsena kuin aikuisenakin. Purkautuva lapsi elää usein vihassa. Vihassa eläminen on jotain aivan muuta kuin olla vihainen. Vihassa elävälle purkautuvalle lapselle on aivan sama mihin viha kohdistuu, onko vihan kohde instanssi, ihminen, puolue, rotu jne. Vihan kohteella eli sen objektilla ei ole lopulta mitään merkitystä sillä, jos vihan kohteena oleva ihminen esimerkiksi kuolisi, vihan objekti vain siirtyisi johonkin toiseen kohteeseen.

Tämä on tärkeä asia ottaa huomioon vaikkapa nuorten lastensuojelu-, kriminaali- ja terapiatyössä. Toimintahäiriön, kuten esim. vanhempien päihderiippuvuuden tuottamat todella voimakkaat käyttäytymisoireet, mainittakoon vaikkapa kotiväkivalta, jota lapsi joutuu todistamaan paikan päällä, vaatisi traumojen käsittelyn ja purun. Usein, jos trauman käsittely ja purku tehdään, se ei kohdistu lapseen. Kun edes aikuiset eivät pysty käsittelemään näitä hämmentäviä ja tuskaisia asioita ja tunteita niin miten siihen pystyisi lapsi, jolla ei ole ketään ihmistä kelle puhua näistä tunteista ja totuudesta (älä puhu, älä tunne, älä luota)?

Ainoa keino lapselle, kun hän koittaa selviytyä tuskaisen, puhumattoman, kurkun päällä olevan norsun kokoisen tunneklimpin kanssa, on koittaa painaa se klimppi alas, syvälle sisuksiin, jotta päivää voisi elää. Kun lapsi on joutunut työntämään tarpeeksi paljon tällaista tuskaa sisäänsä, on sisus kuin painekattila, jonka kansi kolisee, mutta paine ei pääse ulos. Ja kun se pääsee, viha, tuska, epätoivo, pelko purkautuu aggressioina ulos. Ihmisellä ei ole ymmärrystä eikä kykyä ymmärtää käyttäytymisen alkulähdettä ja hän saattaa hakeutua esimerkiksi jengi- ja rikollismaailmaan ”kohtalotovereidensa” pariin ja löytää itsensä lopulta vankilasta väkivaltarikoksia tehneenä.

Koska läheisriippuvainen on ollut pakotettu ja oppinut elämään ulkoaohjautuvasti jonkun ihmisen tai ilmiön kautta omaa elämää hän voi sairastua ilmiön ympärillä yhtä lailla vahvuuteen kuin masennukseen. Jos ilmiö häviäisi yhtä äkkiä hänen elämästään, hän jäisi tyhjän päälle.

Hänen minuutensa rakennelmat sortuisivat eikä hän enää tunnistaisi omia tunteitaan ja toiveitaan. Tässä on paradoksi. Kun läheisriippuvainen on joutunut elämään vaikkapa koko aikuiselämänsä päihderiippuvaisen puolison kanssa ja toivonut, että tämä perhehelvetti joskus loppuisi ja puoliso raitistuisi ja kun niin oikeasti kävisikin, läheisriippuvaisen koko identiteetti ja elämä murentuisi, kun hänellä ei olisi enää ihmistä kenen kautta elää. Hän alkaisi oirehtimaan voimakkaasti katkeruutta ja vihaa ja saattaisi etsiä itselleen jälleen uuden päihderiippuvaisen puolison. Vaikka elämä päihderiippuvaisen kanssa on helvettiä, se on ainoa minkä hän osaa ja siksi itselle ”turvallinen” vaihtoehto. Hän tietää siinä elämässä mitä on tulossa.

Läheisriippuvaiseksi lapsena sairastunut ja varsinkin murrosiän aikana samassa tunneilmapiirissä ilman yhtäkään turvallista ja läsnä olevaa aikuista elävä ei todellisuudessa elä muun kuin sukuhormonien muutoksien tuoman murrosiän. Läheisriippuvaisen ihmisen oma identiteetti ei pääse kuoriutumaan murrosiässä ja hän kantaa lapsuudessa saatuja luonteenpiirteitä aina hamaan hautaan asti, ellei hän yleensä koe jotain totaalista romahdusta mielen rakenteidensa kanssa ja pääse aloittamaan eheytymistä, kasvaa omaksi itseksi, oman identiteetin omaavaksi, omaa persoonallisuuttaan ulospäin heijastavaksi ihmiseksi.

Salaliittoteoriat ja valemedian levittäminen ovat otsikoissa ja puheenaiheina. Oman identiteetin ja hyvän itsetuntemuksen kautta eläminen on tärkeää jo siitäkin syystä, ettei olisi helposti manipuloitavissa. Itsetuntemuksen avulla osaa usein erottaa mikä on itselle hyvästä ja mikä ei. Elämässä mylläävät muutoksen tuulet eivät vaikuta kokonaiskuvaan tilanteesta ja itsestä, eikä hyvän itsetuntemuksen ja oman identiteettinsä tunteva ihminen anna itseään helposti erilaisten ilmiöiden vietäväksi, kun varoituksen ääni sisällä kertoo niin. Jos hyvän itsetuntemuksen omaavalla olisikin pää pilvissä, jalat pysyvät silti tukevasti maan pinnalla. ilmiöiden kautta ja siten niiden armoilla elävä läheisriippuvainen on usein takertuvainen uskottaville selityksille, vaikka ne eivät olisikaan totta.

Hän on oppinut ja häntä on lapsuuden perheessä opetettu, että perheen ristiriitoja tuottavista asioista ei puhuta ulkopuolisille niin kuin ne ovat vaan niin kuin niiden haluttaisiin olevan. Läheisriippuvainen on helpommin johdateltavissa mukaan asioihin, kun asiat vain kääritään ”hyvän sydämen ja maailman pelastamisen” kauniiseen karkkipaperiin. Jos elämään tai maailmantilanteeseen vaikuttavasta ristiriitaisesta ja voimakkaasta ilmiöstä joku instanssi tai ihminen tarjoaa tunteisiin vetoavan, uskottavan tai edes jonkinlaisen selityksen, maailmankuvan, läheisriippuvainen tarttuu herkästi kiinni tarjottuun syöttiin. Saattaa olla, että traumaattisen ja turvattoman lapsuuden kokenut, hyvin koulutettu ja arvostettu ihminen on barrikadeilla ”pelastamassa maailmaa” salaliittoteorioiden avulla.

Puhutaan suggestioherkkyydestä ja tässä suggestioherkässä tilassa oleva ihminen on alttiina ja helposti manipuloitavissa esim. salaliittoteorioihin mukaan. Ihminen saadaan manipuloitua tietynlaiseen suggestiokuplaan ja ajamaan kapeakatseisesti valheellisia ja jopa vaarallisiakin asioita. Kun tämä suggestiokupla sitten puhkeaa, ihminen häpeää -miten ihmeessä minä saatoin olla tuollaisessa mukana?

Avominne klinikoilla on ollut jo vuodesta 2008 lähtien läheisille aivan omia intensiivihoitoja. Läheishoidossamme käsittelemme asiat, jotka ovat saaneet meidät ottamaan läheisriippuvuuden selviytymis- ja käyttäytymismalleja käyttöön ja ajautuneet tämän takia elämään jonkun itsemme ulkopuolisen ilmiön tai ihmisen kautta omaa elämäämme. Läheishoidoissamme oman identiteetin etsiminen alkaa pala palalta ja annamme hoidossa olijalle hyvät henkiset työkalut ja itsehoito-ohjeet eheytymisen varmistamiseksi. Olenkin sanonut, enkä edes huumorilla, että läheishoidoissamme on ihmisiä, jotka käyvät läpi murrosiän vaikkapa 50-60 vuotiaana ja nyt se ”turvallinen aikuinen” elämässä on Avominnen läheisohjaaja, ryhmäkaverit ja 12 askeleen ihmisenä kehittymisen filosofia.

Katso Avominne klinikoiden päihderiippuvuuden sairauskäsitysluento: Millainen sairaus on päihderiippuvuus ja miten se vaikuttaa läheisiin? Mitä on läheisriippuvuus? 

Tietoa Avominne klinikoiden läheishoidoista