Hoitoonohjauskoulutus

Hoitoonohjauksesta yleisesti

Hoitoonohjausjärjestelmä kehitettiin Suomeen 1970-luvulla vastaamaan työelämässä esiintyviin, päihteiden käytöstä johtuviin ongelmiin. Hoitoonohjaus herätti tuolloin runsaasti keskustelua eikä siitä loppujen lopuksi muodostunut sellaista mallia, joka olisi konkreettisesti helpottanut niitä ongelmia, mitä tarkoitusta varten se alunperin luotiin.

Hoitoonohjaus keskittyi monesti jo pitkään kehittyneisiin päihdeongelmiin, jolloin työkykyä ylläpitävät toimenpiteet eivät johtaneet enää toivottuun tulokseen vaan pikemminkin syrjäytymiseen sekä työelämästä, että muustakin sosiaalisesta elämästä. Päihdesairauksien vaikeasti hoidettavan luonteen vuoksi nousi hoitoonohjausjärjestelmään liittyvissä keskusteluissa yhä enemmän esille ongelmien ennaltaehkäisy.

Keskusjärjestöt sopivat v. 2015 uusista hoitoonohjaussuosituksista. Yleisesti on korostettu, että päihdeongelmiin puuttumisen kynnystä olisi madallettava, asioiden esille ottoa työyhteisössä helpotettava ja asenteisiin vaikutettava. Tämä mahdollistuu parhaiten henkilöstön, työnantajien, työterveyden ja päihdealan ammattilaisten välisellä yhteistyöllä. Jotta yhteistyö eri sidosryhmien välillä tuottaisi tehokkaasti tulosta, olisi päihde- ja hoitoonohjauskoulutukseen panostettava ja näkemykset päihderiippuvuudesta sairautena yhteneväistettävä.

Päihteiden liiallisesta käytöstä johtuvat ongelmat yhteiskunnassamme ja siten myös työelämässä ovat hälyttävällä tasolla. Yleistä keskustelua leimaa näkemyksien hajanaisuus ja kyvyttömyys ratkaista ongelmia konkreettisella tasolla. Ongelmien laajuutta kuvaa se, että esimerkiksi työterveyshuollon asiakkaista päihteiden käytössä riskitason on ylittänyt n. 20% miehistä ja 10% naisista. Luvut ovat hyvässä suhteessa kansainväliseen arvioon siitä, että n. 10% alkoholia kuluttavasta väestöstä on alkoholisteja eli päihderiippuvaisia. Alkoholisteja on kaikissa yhteiskuntaluokissa ja kaikissa ammateissa.

Miten päihderiippuvuus näkyy työyhteisössä?

Ensimmäisten päihdehaittojen ja hetken, jolloin sairaus ”riistäytyy käsistä” välinen aika lasketaan yleensä vuosissa. Näiden vuosien aikana kulutetaan valtavasti henkilön itsensä sekä häntä ympäröivien ihmisten voimavaroja. Tälle ajanjaksolle olisi luotava järjestelmä, jossa puututtaisiin konkreettisin toimin sairauteen, jonka etenemiseen ihminen itse ei pysty juurikaan vaikuttamaan. Tuloksia tuottamattomat järjestelmät olisi muutettava toimiviksi sillä päihdesairauksista koituvat taloudelliset ja henkiset kustannukset ovat erittäin suuret.

Sairauden edetessä ei voittajia löydy vaan kaikki häviävät sillä esim. työyhteisössä päihdeongelmat tuovat mukanaan mm: Toistuvia poissaoloja ”kunniallisimmin diagnoosein”, työyhteisön ilmapiirin rakoilemista, työtehon heikkenemistä, työvirheitä, työturvallisuuden heikkenemistä, vastuukysymysten epämääräisyyttä, tapaturmia niin töissä kuin vapaa-ajalla, lukuisia muita psyykkisiä ja fyysisiä oireita jne.

Taloudelliset ja henkiset sairauden oireet ulottuvat yksilöstä sekä hänen perheestään työnantajaan ja sitä kautta koko yhteiskuntaan. Tunnettu tosiasia on, että alkoholistit ovat monesti erittäin hyviä ja arvostettuja ammattilaisia työssään. Onko kenenkään etu, että tällainen työntekijä tai johtaja menettää oman ihmisyyden arvon myötä myös ammatillisen arvostuksensa ja mikä on lopulta sen hinta yksilölle, perheelle, työnantajalle ja yhteiskunnalle? Voiko ”hiljaista tietoa”, persoonaan ja kokemukseen liittyvää tietotaitoa korvata ja mitkä ovat sen kustannukset?

Diagnosoinnin vaikeudet

Suomessakin käytetty ICD-10 luokitus diagnosoi päihderiippuvuuksia sairauksiksi (F.10.), mutta valitettavasti päihdesairaudet piiloutuvat usein ”kunniallisempien” diagnoosien mm. masennuksen taakse. Päihdesairauksien diagnosointi onkin erittäin haastavaa, johtuen sairauteen kuuluvasta kieltämisestä. Päihdeongelmaisen mielen mekanismi suojaa käyttöä ja hän on useimmiten kyvytön näkemään päihteiden vaikutukset ongelmiensa tosiasiallisena syynä.

Organisaation sisällä yhteisesti (työnantaja, työntekijä, työterveys, päihdekonsultti) toteutettavat päihdehoitomallit ja näkemykset sairaudesta parantavat mahdollisuuksia saada oikeanlainen diagnoosi ja sen myötä oikeanlainen hoitojatkumo. Diagnosointiongelmat ovat yhteiskunnallisia. Terveydenhuollossa on arvioitu, että kaikista vastaanotoille tulevista potilaista 15-30%:lla hoitoon hakeutumisen varsinainen syy on alkoholin liiallinen käyttö vaikkakin diagnoosit ovat monesti ”hyväksyttävämpiä”. Joka viides sisätautiosaston, joka neljäs teho-osaston potilas ja n. 40% päivystykseen tulevista tapaturmapotilaista on/tulee hoitoon liiallisen alkoholin käytön aiheuttamien oireiden vuoksi.

Työterveyslaitos on ilmaissut myös huolestuneisuuden siitä, että työntekijät (alkoholistit, suurkuluttajat) käyvät yhä useammin työterveyslääkärien ja -hoitajien vastaanotolla alkoholin käytöstä johtuvien oireiden takia. Oireita ovat mm. unihäiriöt, masennus, väsymys, ärtymys, korkea verenpaine, vatsavaivat, muistikatkot ja rytmihäiriöt. Syy työterveyslaitoksen huolestuneisuuteen on se, että näitä oireita ei usein osata liittää alkoholin liikakäyttöön.

1. Päihdeongelmien varhainen toteaminen ja niihin puuttuminen tuloksellisesti
2. Yleisen asenneilmapiirin muuttuminen päihdesairauksiin tietoutta lisäämällä
3. Laaja-alaisen ymmärryksen luominen organisaatioon (sairauskäsitys)
4. Poissaolojen vähentäminen ja työturvallisuuden parantaminen
5. Työnantajan, työntekijän, työterveyden ja päihdekonsultin yhteneväiset toimet ja näkemykset
6. Näkyvä eettinen ja taloudellinen hyöty

Konkreettiset toimet (esimerkkiehdotus):

1. Päihdeyhdyshenkilö-koulutus 2 x 4h (esimies tai työntekijä, tuleva ”luottamushenkilö”)
2. Koulutuksessa mm. sairauskäsitys, tunnistaminen, puheeksi ottaminen, tapahtumien kirjaus yms.
3. Mahdollinen koulutus muulle organisaatiolle esim. TYKY-päivinä, jolloin muuttaisimme käsitystä ”selkärangattomasta” juomarista sairaaksi ihmiseksi, jolla on mahdollisuus toipua
4. Avominne konsultoi, kouluttaa ja ohjaa niin, että itse organisaatiossa kyetään antamaan tukea, apua ja ohjausta tuloksekkaalla tavalla
5. Voimme tulla konsultoimaan esim. puheeksi otoissa myös paikan päälle
6. Hoitoonohjaukset

Sairaus etenee

Amerikan lääkäriliitto määrittelee alkoholismin alkuperäiseksi, krooniseksi ja parantumattomaksi sairaudeksi, jolle on luonteenomaista kontrollikyvyn menetys.

Laadullisesti tarkasteltuna kontrollikyvyn menetys tarkoittaa sitä, että kyky kontrolloida juomisen määrää, paikkaa ja aikaa on heikentynyt tai sairauden edetessä jopa poistunut kokonaan. Jos ihminen ei omin voimin tai hoitoonohjausjärjestelmän avulla saa päihdesairautta kuriin vaan se pääsee etenemään, on selvää, että kroonisesti sairas lopulta irtisanotaan.

Ei ole myöskään harvinaista, että alkoholisti irtisanoo itse itsensä huomattuaan työssä jatkamisensa mahdottomaksi. Hän saattaa siirtyä vielä tämän jälkeen työpaikkaan jossa juominen on mahdollista, mutta loppujen lopuksi, ilman kunnon hoitoa, edessä on tämänkin työpaikan menetys ja ennenaikainen kuolema.

Alkoholismin hoidosta

Alkoholismi on voimakkaasti perinnöllinen, krooninen aivosairaus. Sairauden tunnistaa parhaiten elämisen ja juomisen laadusta, ei niinkään juomisen määristä. Suurkulutuksen ”ohjearvojen” reilukin ylitys ei diagnosoi ihmistä alkoholistiksi. Suurkuluttajalle, joka ei ole alkoholisti, käy ennaltaehkäisynä esim. mini-interventiotyyppinen havahduttaminen.

Sairas ihminen eli alkoholisti tarvitsee aina hoitoa ja asioihin puuttumista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Tyypillisin tapaus sairaasta on tuurijuoppo. Hän ei täytä suurkulutuksen normeja kuin ehkä kerran vuodessa, silti hänen koko elämäänsä leimaa pakonomaisuus. Hänen on aina pakko juoda tai olla juomatta. Pakonomaisuus saattaa näkyä selvinä kausina elämänlaadullisina seikkoina kuten jatkuvana ”kireytenä” ja lyhytjännitteisyytenä.

Alkoholismia voidaan hoitaa hyvin tuloksin, mutta keskushermosto ei koskaan enää mahdollista ”kohtuukäyttöä”. Sanotaankin, että alkoholismista ei parane, mutta siitä on mahdollisuus toipua. Toivuttuaan raitis alkoholisti omaa hyvän elämänlaadun ja pysyttäytyy erossa kaikista keskushermostoon vaikuttavista päihteistä. Toipumiseen tarvitaan auttavaa tietoa ja terapiaa.