Marko Jantunen on antanut Iltalehdelle haastattelun päihteiden käytöstä, raitistumisesta ja tulevaisuuden suunnitelmista.

Ote Iltalehden haastattelusta:

Pääsiäisen lounaspöydässä istuskelee hyväntuulinen Marko Jantunen, 48. Tiivis puhetulva kertoo miehen olevan kunnossa ja onnellinen.

 

– Minun on nyt hyvä olla, elämäni on raiteillaan. Olen elänyt vuoden 2015 syksystä päihteetöntä elämää, mikä on minulle sairauteni vuoksi ainoa vaihtoehto.

 

Jantusen istuminen hyväkuntoisena kevätauringossa ei ole todellakaan itsestäänselvyys. Huikean jääkiekkouran niin Suomessa kuin maailmalla tehnyt lahtelainen ajautui päihdesairaudessaan tilanteeseen, jossa hengenlähtö oli lähellä monta kertaa. Paras ja ainoa ystävä ennen vajaat neljä vuotta sitten tapahtunutta raitistumista oli amfetamiini.

 

– On oikeasti ihme, että olen elossa. Vietin päiviäni täydellisessä päihdekoukussa mieleni ja kehoni vankina, ilman toivoa tulevasta.

 

– Tilanne oli helvetin pelottava. Syntyneen vankilan lukkoa oli minun itse mahdotonta avata, koin sen olevan minulle tarkoitettu juttu, kohtaloni.

Hän sanoo päässeensä hoitoon viimeisillä hetkillä, vaihtoehtoja ei enää ollut.

 

– Jos ystäväni ei olisi vienyt minua hoitoon Avominneen, en olisi ollut enää kauan elävien kirjoissa. Painoin tuolloin reilut 60 kiloa, ja päivät olivat käymässä vähiin niin oman terveyteni kuin velkojeni vuoksi.

Lue loput haastattelusta klikkaamalla tästä.

Lähde: Iltalehti / Alma Media

Marko Jantunen kiertää ympäri Suomea kertomassa urheilu-urastaan ja päihderiippuvuussairaudestaan Läpi helvetin -luennon merkeissä, joka avaa takavuosien kiekkotähden elämän avoimesti ja rehellisesti.